Minulla on kokemusta julkisista hankinnoista pitkälle toistakymmentä vuotta myyjän roolissa. Omat kokemukseni pohjautuvat terveyspalveluiden ja softan myyntiin, mutta sinällään hankintaprosessi noudattaa pitkälti samaa kaavaa, olipa kyseessä mikä tahansa toimiala.

Julkisten hankintojen tekeminen saavutettavimmiksi ja helppotajuisemmiksi ovatkin oman työni ohella suuri intohimoni. Olen valmis laittamaan kaiken osaamiseni peliin, jotta sinä pääset rakentamaan yhtiöllesi kokonaan uutta kohderyhmää. Jos taas omaat jo kokemusta julkisista hankinnoista, voimme viilata tekemistäsi vielä tehokkaammaksi.

Jos et ole aivan varma mitä apua tarvitset, ole rohkeasti yhteydessä ja pohditaan yhdessä.

Työn ja sivutyön lisäksi minua pitävät liikkeessä erilaiset pallopelit, kuten padel, tennis, squash ja golf. Koronan aikana olen löytänyt itsestäni myös oivallisen kokin, pääosin omasta mielestäni.

Puhun taitavasti tamperetta ja asun Kuopiossa, joten kurssilla tai sparrauksissa ei tule tylsää. Tervetuloa mukaan. Alla linkki LinkedIn-tililleni, verkostoidutaan sielläkin.

Tomi Väätäinen

tomi@saless.fi

040 199 7171