Moi, mä olen Tomi Väätäinen.
Julkisten hankintojen tekeminen saavutettavimmiksi ja helppotajuisemmiksi ovat oman työni ohella suuri intohimoni. Olen valmis laittamaan kaiken osaamiseni peliin, jotta sinä pääset rakentamaan yhtiöllesi kokonaan uutta myyntiä. Jos taas omaat jo kokemusta julkisista hankinnoista, voimme viilata tekemistäsi vielä tehokkaammaksi.
Jos et ole aivan varma mitä apua tarvitset, ole rohkeasti yhteydessä ja pohditaan yhdessä.
Suosittelen lukemaan aluksi ainakin tämän artikkelin, josta saat lisätietoa mitä alkuun olisi hyvä tehdä: Näin pääset mukaan 35 miljardin euron markkinaan
Minulla itselläni on kokemusta julkisista hankinnoista pitkälle toistakymmentä vuotta myyjän roolissa. Omat kokemukseni pohjautuvat terveyspalveluiden ja softan myyntiin, mutta sinällään hankintaprosessi noudattaa pitkälti samaa kaavaa, olipa kyseessä mikä tahansa toimiala.
Olen tehnyt satoja tarjouksia, tuhansia virheitä ja niiden myötä onnistuneesti myyntiä kymmenillä miljoonilla euroilla tässä markkinassa. Nyt kutsun sinut mukaan nauttimaan matkasta. Kaikkea ei ole pakko oppia kantapään kautta, minä olen tehnyt sen jo puolestasi monilta osin.
Kyseessä voi olla itsellesi mahdollisesti kokonaan uusi markkina, joten saat vinkit, joilla pääset vauhtiin mahdollisimman vaivattomasti ja nopeasti.
Vaihtoehtoisesti saatat olla jo kokeneempi konkari ja kaipaat vinkkejä menestyäksesi aikaisempaa paremmin. Voin auttaa myös sinua.
Lue myös: Mitä palveluita julkinen sektori järjestää ja ostaa
Työn ja sivutyön lisäksi minua pitävät liikkeessä erilaiset pallopelit, kuten padel, tennis, squash ja golf. Koronan aikana olen löytänyt itsestäni myös oivallisen kokin, pääosin omasta mielestäni.
Tervetuloa mukaan. Alla linkki LinkedIn-tililleni, verkostoidutaan sielläkin.
Ota mukava asento ja hyppää mukaan!

Tomi Väätäinen
tomi@saless.fi
040 199 7171